torstai 23. huhtikuuta 2009

Reilu Keuruu rakennetaan yhdessä

Nelivuotinen valtuustokausi on hyvässä alussa. Kaikki valtuutetut ovat käyneet ensimmäiset kokoukset, ja perehtyminen oman lautakunnan asioihin on täydessä käynnissä. Koulutusta valtuuston työskentelyyn on jo saatu, lisää vielä tarvitaan.

Luottamuspaikkojen jako sujui sekä omassa ryhmässämme että koko valtuuston tasolla varsin hyvässä hengessä. Tavoitteena oli, että jokaisen tieto-taitoa käytetään mahdollisimman hyvin hyödyksi. Olemme tekemässä päätöksiä yhdessä muiden valtuutettujen kanssa, tuomassa tärkeiksi katsomiamme Reilun Keuruun periaatteita päätöksentekoon. Tärkeitä vaikuttamisen paikkoja on runsaasti, tavoitteena on myös ollut, että ketään ei kuormiteta liikaa. Asioiden aikataulutus ja ajan käyttö on valtuutetun työssä vaikeaa. Aikaa kun pitää riittää myös perheelle ja muille harrstuksille.

Tämän blogin tarkoitus on olla yksi kanava kuntalaisten suuntaan. Päätöksiä voi lukea lehdistöstä ja kaupungin nettisivuilta, omia tavoitteitamme päätöksenteossa emme aina saa julkisuuteen. Kyselkää ja kommentoikaa, antakaa palautetta ja ehdotuksia, valtuutetut tarvitsevat kuntalaisten mielipiteitä.

23.4.2009 Merja Ahonen

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Reilun Keuruun - blogi avattu

No nyt tämä on avattu, siis reilu keuruu blogi eli Reilun Keuruun - blogi! Tänne voi kirjoittaa jokainen, joka haluaa olla kehittämässä reilua Keuruuta, sellaista Keuruuta, jossa tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja toisen ihmisen kunnioittaminen säilyvät perusarvoina vaikeistakin asioista keskusteltaessa ja niistä päätöksiä tehtäessä.

Tämä blogi toimii nyt ensi alkuun sellaisella periaatteella, että kun sinulla on asiaa eli haluat kirjoituksesi blogiin, lähetä se Liisalle tai Merjalle s-postilla!

Ei muuta kuin näppis töihin! Kirjoituksia voi kommentoida rekisteröitymällä itse bloggerin käyttäjäksi(www.blogspot.com). Silloin pääsee kirjautumisen kautta kommentoimaan toisten blogien tekstejä!

Terveisin ja kirjoituksia odotellen Liisa